FREE WORLDWIDE SHIPPING ENDS TODAY

Ensimmäinen kotimainen lemmikkilampaiden villasta neulottu tuotemallisto on täällä.

Tällä viikolla lanseeratussa Myssy x Stockmann -yhteistyön tuloksena syntyneessä Lemmikki Myssyssä on nimensä mukaisesti käytetty sellaisten suomenlampaiden villaa, jotka eivät ole tuotantoeläimiä vaan omistajien rakkaita lemmikkejä ja perinnemaiseman hoitajia. Mallistolla halutaan tarjota mahdollisuus laadukkaaseen kotimaiseen villaan mahdollisimman monelle kuluttajalle.

Erikseen kehrätyssä villaerässä on mukana Myssyfarmin omien lemmikkilampaiden sekä toisen paikallisen tilan lampaiden villat. Malliston idea syntyi asiakkailta tulleesta toiveesta. “Ymmärsimme heti, että tämä on toive, johon on täysin mahdollista vastata. Olemmekin pohtineet, mihin omien lemmikkilampaidemme villat käytämme ja samaa pohtii moni muu tila.”, kertoo Myssyfarmin toimitusjohtaja Anna Rauhansuu.

Myssyfarmi pystyy jäljittämään jokaisen lankaerän tilalle asti jo nyt, joten yksittäisen lemmikkilampaiden villoista kehrätyn erän kehruuttaminen ei vaatinut tuotannossa erikoisjärjestelyjä. “Tällä mallistolla emme ota kantaa, vaan kunnioitamme erilaisia vakaumuksia”, hän jatkaa.

Stockmann puolestaa näkee tuotteessa jotain täysin uutta. ”Halusimme luoda Myssyfarmin kanssa yhteistyössä jotain, mitä ei vielä markkinoilla ei ole. Meille on tärkeää kuunnella asiakkaidemme toiveita ja tarjota heille yhä enemmän vastuullisia vaihtoehtoja valikoimassamme, ja tässä supisuomalaisessa Lemmikki-myssyssä nuo molemmat asiat yhdistyvät täydellisesti”, kertoo valikoimapäällikkö Anu Kurki.

Villankerintä itsessään on eläimelle hyvinvointiteko: Eläinsuojelulaki edellyttää lampaiden kerintää kerran vuodessa ja hyvinvointiasetus kahdesti vuodessa. Suomessa villa on pääsääntöisesti lammastalouden, joko perinnebiotooppien hoidon tai ruoantuotannon, sivuvirta, jonka hävikki on merkittävää. Myssyfarmi ostaa käyttämänsä kotimaisen villan reilulta parilta kymmeneltä valvotulta luomulammastilalta, joiden kanssa yritys tekee pitkäjänteistä yhteistyötä.

Voit nyt hankkia itsellesi aidon Lemmikki Muffin, mallistoa on rajoitettu ja numeroitu erä!



Also in News

Kesäjuhlien ykköspuheenaihe Myssy-kraka teki paluun!
Myssy Tie is here and it’s time to party!

Myssy Tie is here and it’s time to party! The conversation starter number one has made a comeback. Through the history of Myssy, which accessory got least sales but most attention? It is hand-knitted Myssy Tie.
Read More
Viisi syytä pukeutua villaan myös kesällä
Five reasons to wear wool in the summer

For us, spring is yet another reason to wear wool. It breathes when it’s warm, insulates heat when the temperatures drop, and wicks away moisture when wet. For us, wool works every day of the year. Here are five reasons why wool is also great for warm weather!
Read More
Myssy on Fennia Prize 22 voittaja!
Myssy is the Fennia Prize 22 Winner!

The Myssy concept was awarded yesterday as a Fennia Prize 22 Winner! Fennia Prize is one of Finland's most prominent design competitions. It is arranged by Design Forum Finland and Fennia in cooperation with the Finnish Patent and Registration Office and Elo.
Read More

Stay warm. Subscribe our Newsletter!