Myssymummot tempaisevat jälleen: Maailman hitainta muotia esillä Sokoksen näyteikkunassa pe 12.11. - nyt neulotaan maailman lasten hyväksi!
Sokoksen Mannerheimintien näyteikkunoissa neulominen on Myssyfarmin jo klassikoksi muodostunut neulontatempaus muodin toimitusketjujen läpinäkyvyyden puolesta. Neulotuista asusteistaan ja neulepaketeistaan tunnetun yrityksen vaatteet ja asusteet tehdään Suomessa käsityönä eläkeläisrouvien eli Myssymummojen toimesta, joiden määrä on tuplaantunut reilussa vuodessa. Myös tuotteissa käytetty raaka-aine, suomenlampaan villa, joka pelastetaan Myssyihin hävikiltä, on täysin kotimaista. Vastaavaan kotimaisuusasteeseen eivät alalla yllä muut toimijat, eikä muoti muutu tämän hitaammaksi.
”Pystymme nimeämään jokaisen tuotteen tekijän ja antamaan siitä kunnian hänelle. Mummot ovat myös osoittautuneet kiehtovimmaksi osaksi tarinaamme ja he signeeraavat jokaisen neulomansa tuotteen”, kertoo Myssyfarmin myyntijohtaja Hanna Jauhiainen.
Tänä vuonna tempauksen teemana on Nenäpäivä, jonka virallisena neulontahaastekumppanina Myssyfarmi toimii. Nenäpäivää varten on suunniteltu erityinen Hymy-myssy, jonka jokainen voi neuloa itse ostamalla kaikki tarvikkeet sisältävän Myssy KnitKitin, jonka hinnasta 10eur lahjoitetaan Nenäpäivä-keräykseen. Neulontaguruina Myssyn tekemiseen toimivat itse Myssymummot ja aloittelijakin saa projektin helposti puikoille. Vaihtoehtoisesti Hymy-myssyn voi neuloa myös ilmaiseksi ladattavan ohjeen avulla.
Useimmat Myssyfarmin 80 neulovasta Myssymummostakin ovat tehneet oman Hymy-myssynsä, jotka niin ikään ovat asiakkaiden ostettavissa verkkokaupasta ja niiden tuotto menee kokonaisuudessaan Nenäpäivälle. Mummot halusivat ehdottomasti olla mukana kampanjassa, sillä harvoin puikkoja heiluttamalla voi tehdä näin paljon hyvää maailman vähäosaisimmille. Jokaisen tuotteen yhteydessä lukee, kuka se on neulonut.
Mummot ovat Helsingin Sokoksen näyteikkunoissa perjantaina 12.11. klo 12 - 18 neulomassa Hymy-myssyjä. Tällöin on myös mahdollisuus tavata ja haastatella heitä. Paikalla on kyseisenä päivänä 10 Myssymummoa.
Voit auttaa Myssymummoja lahjoittamalla Nenäpäiväkeräykseen joko Nenäpäivän keräyslippaaseen tai helposti Mobile Paylla numeroon 71820.
Lisätiedot:
Hanna Jauhiainen, Sales and PR Manager, / hanna@myssyfarmi.fi / +358 44 031 7487