Hienoa, että olet innostunut neulomisesta! Monella mummollahan on neuloosi - pakko aina olla puikot kädessä, kun sitä istuu telkkarin ääressä. Kaapit pursuavat villasukkia ja kaikilla sukulaisilla on jo niitä tarpeeksi. Kyllä, otamme säännöllisin väliajoin lisää mummoja neulontarinkiimme!
Tapaamme Pöytyällä vähintään kerran kuussa, joten mummojen tulee asua lähikunnissa. Taitaapa joku kimppakyyti kulkea meille Turustakin, mutta kokemus on opettanut että kasvokkain kohtaaminen on tärkeää. Myssymummona toimimisessa on myös vahva sosiaalinen ulottuvuus: kuulut porukkaan ja juot kupposen kuumaa muiden mummojen sekä meidän tiimin kanssa ompeluseuroissa. Itse neulominen tapahtuu kotosalla tai missä mummot milloinkin liikkuvat. Työtä tehdään toimeksiantosopimuksella ja neulotuista Myssyistä saa urakkapalkkaa.
Myssyjä neulotaan sekä tosi paksusta että ohuesta langasta, useimmille löytyy sopivia tuotteita neulottavaksi pienen harjoittelun jälkeen. Valitettavasti tilaa omalle luovuudelle on vähän, sillä tuotteet menevät myyntiin ja niiden tulee olla tismalleen ohjeiden mukaisia ja mittaisia. Kolme eniten myytyä väriä ovat kaikki harmaan eri sävyjä, joten väreillä iloittelua on vähemmän.
Uusille mummoille meillä on seuraavat kriteerit:
- olet eläkkeellä, haluamme työllistää eläkeläisiä
- asut tarpeeksi lähellä Pöytyää, jotta voit osallistua tapaamisiin
pystyt neulomaan ohjeiden mukaisia tuotteita (silmukkamäärät, tuotteen mitat, merkin paikka ja kiinnitys, kavennustekniikat jne.)
- omaat positiivisen asenteen tekemiseen ja osaat tarvittaessa ottaa vastaan myös rakentavaa kritiikkiä
myös Myssypapat ovat tervetulleita joukkoon!
Jos kiinnostuit, lähetä meille sähköpostia. Otamme sinuun yhteyttä kun seuraavan kerran otamme mukaan uusia Myssymummoja.
Lähetä hakemuksesi puhelinnumeron kera osoitteeseen: myssyfarmi@myssyfarmi.fi tai täytä alla oleva lomake.
t. Anna, Janne, Jaana, Iryna, Mari, Hanna, Päivi sekä kaikki konkarimummot