Ostoskorisi on tyhjä
Kaikki tuotteet -30% sunnuntaihin asti (Ei Roosa nauha)
Kaikki tuotteet -30% sunnuntaihin asti (Ei Roosa nauha)
Suomessa tuotetaan jo maailman ekologisinta tekstiilikuitua, mutta laadukas raaka-aine päätyy kompostiin
Luken uusi tutkimus kertoo järjettömästä haaskauksesta: Suomalainen villa on laadultaan maailman kärkeä, mutta siitä hävitetään jätteenä yli 70%.
Ekologisten puupohjaisten kuitujen kehittämisessä ollaan Suomessa jo pitkällä ja odotukset niitä kehittäviä start up -yrityksiä kohtaan ovat huimat. Näiden yritysten odotetaan vastaavan globaaliin tekstiiliongelmaan. Samaan aikaan Suomessa kuitenkin tuotetaan jo huippulaadukasta tekstiilikuitua yli 500 tonnia vuodessa, mutta siitä poltetaan ja kompostoidaan arvottomana jätteenä 70‒90 %. Kotimaisen villakuidun hyödyntämiseen laadukkaiksi tekstiileiksi riittää aikanaan Neuvostoliitosta ostettu teknologia, mutta kansallinen tahtotila sen jalostamiseksi puuttuu: viime vuosikymmenellä tiettävästi yksikään kansallinen villahanke ei saanut rahoitusta.
Suomalaisen villan laajamittainen hävittäminen arvottomana jätteenä on noussut otsikoihin 2018, mutta hävikin määrä on perustunut yksittäisten toimijoiden arvioon tilanteesta. Nyt Luonnonvarakeskus (Luke) on Uusivu-hankkeessa tuottanut karkeat laskelmat hävikin määrästä: Suomessa on noin 155 000 lammasta, jotka tuottavat vähintään 345 tonnia villaa vuodessa. Hyötykäyttöön villasta päätyy enintään 100 tonnia, mikä tarkoittaa varovaisella arviolla vähintään 70 % hävikkiä.
Tilanne on hyvin tyypillinen eurooppalaiselle maalle, sillä valtaosa tekstiiliteollisuuden käyttämästä villasta tuotetaan Australiassa, Uudessa Seelannissa, Kiinassa ja tietyissä Etelä-Amerikan maissa. Euroopassa villan hyödyntämistä määrittelee selkeimmin se, onko villan keräily ja talteenotto järjestetty keskitetysti vai onko se yksittäisten toimijoiden varassa. Eurooppalainen lampaan villa ei pääsääntöisesti ole laadultaan pehmeää, vaan se kelpaa paremmin esimerkiksi mattoihin, huopiin ja eristeisiin.
Suomen tilanteesta täysin poikkeuksellisen tekee juuri villan laatu. Noin 80 % suomalaisista lampaista edustaa alkuperäisrotujamme suomenlammasta ja kainuunharmasta, joiden villa on pehmeää, laadukasta ja ihoa vasten tuleviin vaatteisiin soveltuvaa. Suomenlampaan villaa voidaan parhaimmillaan verrata pehmeydestään kuuluisaan merinovillaan, sillä nämä kaksi rotua ovat maailman ainoat lammasrodut, joiden villakuidun suomut kääntyvät sisäänpäin tehden kuidusta poikkeuksellisen pehmeän ihoa vasten. Pituudessaan tai ohuudessaan suomenlampaan villakuitu ei vedä vertoja merinolle, joten aivan yhtä ohuita tekstiilejä siitä ei voida tehdä. Kuidun kiilto taas on paljon merinoa hienompi, joten oikein huolehdittuna ja jalostettuna se on ensiluokkainen kotimainen tekstiilikuitu, jonka luontainen värikirjo on upea. “Vaikka virallinen rotuluokitus on ollut olemassa vasta 100 vuotta, suomenlammas tuo meille viestin 4000 vuoden takaa. Niin kauan se on elänyt keskuudessamme täällä Suomessa”, kertoo Tolvilan kartanon isäntä ja lampuri Jarmo Latvanen. Suomenlammas on rotuna lähempänä villilammasta kuin useimmat jalostetut lammasrodut, mikä tuo sen villaan oman villin lisänsä.
Kotimainen villa on tekstiilikuiduista kaikkein ekologisin
Suomenlampaan villan ja merinovillan yhtäläisyydet ovat tarkoin varjeltu salaisuus, vaikka yhtälössä voi muhia valtava kaupallinen potentiaali. Villa on pörssissä vaihdettu hyödyke, jonka hinta maailmanmarkkinoilla vaihtelee talouden lakien mukana. Sen tuotanto maailmalla on kuitenkin teollista tehotuotantoa: Eläinten kasvattaminen vaatii paljon maapinta-alaa, luonnonvaroja, energiaa ja vettä. Valtavien tilojen lammaslaumat aiheuttavat eroosiota ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Suurilla lammastiloilla elinolosuhteet ovat usein erittäin huonot ja eläinten kuolleisuus korkea. Tehotuotannossa käytetään runsaasti kemikaaleja häätämään loiseläimiä. Huonosti hoidettuna nämä haitalliset kemikaalit pääsevät kulkeutumaan ympäristöön. Suomessa taas ei käytännössä ole tehotuotettuja lammastiloja, päinvastoin lampailla on ympäristön kannalta positiivisia vaikutuksia niiden huolehtiessa luonnonmonimuotoisuudesta laiduntaessaan ja hoitaessaan perinnebiotooppeja. Lammastiloilla uuhien lukumäärä on keskimäärin vain 75. Kaikista kuviteltavissa olevista tekstiilikuiduista kotimaisen villan hyödyntäminen on taatusti se kaikkein ekologisin vaihtoehto. ”Lampaan kerintä on itseasiassa hyvinvointiteko, vaikka asiaan perehtymättömillä ihmisillä voi olla toisenlainen käsitys. Kerintä ei satu lammasta ja hyvinvointiasetus edellyttää kerintää kahdesti vuodessa, sillä lammas kärsii liiallisesta villamäärästä. Eläinsuojelulaki vaatii kerintää vähintään kerran vuodessa, mutta se on hyvinvoinnin kannalta riittämätön määrä.” kuvailee lampuri Latvanen lampaiden elinolosuhteita Suomessa.
Villasta jopa 90 % hukkaan, vaikka kysyntä ylittää tarjonnan - suomalaista villalankaa ei rahalla saa
Tarkkoja tietoja Suomessa tuotetusta todellisesta villamäärästä sekä erityisesti käyttöön päätyvästä määrästä on hankala saada. Varovaisen arvion 345 tonnia/vuosi laskelmissa uuhien tuottamaksi vuotuiseksi villamääräksi on arvioitu kolme kiloa eli 1,5 kg per kerintä, vaikka villan kokonaismäärä on Suomen Lammasyhdistyksen mukaan 3 kg/kerintä eli 6 kg vuodessa. Lampaat keritään pääsääntöisesti hyvinvointiasetuksen vaatimusten mukaisesti kahdesti vuodessa. Vaikka koko kuusi kiloa ei ole langaksi kelpaavaa villaa, voisi sitä hyödyntää esimerkiksi eristeenä. Lampaista uuhia on noin 75 500, joten kuuden kilon vuosituotannolla Suomessa vuosittain tuotettava villamäärä nousee 572 tonniin. Pässien ja karitsojen tuotantomääräksi on laskettu 1,5 kg/vuosi.
Villan hyödyntämisestä on saatavalla alan harvoilta toimijoilta kerätyt arviot vuotuisesta määrästä, joka vaihtelee 70 tonnista noin 100 tonniin. Alan suurin toimija on Pirtin Kehräämö, joka ostaa vuosittain noin 50 tonnia suomalaista villaa ja pesettää siitä valtaosan Englannissa. Trendi on kuitenkin kasvamaan päin, sillä esimerkiksi Porin Villa ja Peite on alkanut hyödyntää tuotteissaan kotimaista villaa, jonka se pesettää Belgiassa. Mikäli työlukuina käytetään 70 tonnia jalostukseen päätyvää villaa ja 572 tonnia tuotettua villaa, on hävikki 88%. Luken tutkija Marja Lehto kuvailee tilannetta näin: ”Kestävät, laadukkaat ja ympäristöystävälliset tuotteet ja raaka-aineet kiinnostavat tämän päivän kuluttajaa. Suomalainen villa täyttää kaikki kriteerit. Villan tuotanto vaatii tietotaitoa ja siinä on monta työvaihetta. Jotta villa saadaan hyötykäyttöön, villan tuottajan täytyy saada kohtuullinen korvaus tekemästään työstä. Suomalaisen villan hyödyntämistä ovat rajoittaneet suhteellisen pienet villamäärät, sijainti hajallaan, logistiikan puuttuminen sekä jatkojalostusyritysten rajalliset resurssit.”
Valtava hävikki laadukkaalle raaka-aineelle on monisyinen ongelma, jonka ratkaisu ei ole yksiselitteinen. Ongelma juontaa juurensa tekstiiliteollisuuden katoamiseen Suomesta 80-luvulta alkaen ja vuosia jatkuneeseen alavireiseen kysyntään. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin päinvastainen: Tilauskirjat ovat täynnä, eivätkä asiakkaat saa villaa kehräämöstä ulos haluamaansa määrää. Suurimmalle kotimaisen villalangan myyjälle ja tilanne on tukala. Jyväskyläläisen Titityy-lanka- ja verkkokaupan omistaja Tiina Huhtaniemi kuvaa tilannetta: ”Olemme viimeksi saaneet päätuotettamme isomman lankaerän alkukesästä 2019. Loppuvuosi meni tuotannon haasteita selvitellessä ja nyt päätuotteemme toimituksessa on ollut liki vuoden tauko. Tämän talven sesonki meni jo, mutta tarve on 5000 kg. Tilanne on täysin kestämätön.” Titityy-lankakauppa myy Tukuwool-tuotemerkin alla suomalaista villalankaa yli 60 jälleenmyyjällä ympäri maailmaa. Samankaltaisten ongelmien parissa painii myös pöytyäläinen kasvuyritys Myssyfarmi, joka neuloo suomenlampaan villasta asusteita vientiin. ”Villojen saaminen aikataulussa oli edellisen tilikauden suurimpia haasteita, mikä lisäsi valtavasti työmäärää tilauksia käsiteltäessä, aiheutti ongelmia alihankkijoilla lankojen värjäämisessä sekä pahoja toimitusviiveitä asiakkaillemme. Tällä tilikaudella volyymi tulee tuplaantumaan, joten villaketjun toimivuus on meille erittäin tärkeää”, kertoo toimitusjohtaja Anna Rauhansuu.
Villaketjun hullutukset: Suomessa kehrätty villa pestään pääsääntöisesti Englannissa
Hajallaan olevassa villaketjussa on monta pullonkaulaa, joista yksi tärkeimmistä villan hävikkiä selittävistä tekijöistä on ollut villan alhainen markkinahinta: villasta on maksettu alle euro kilolta. Maksettu hinta ei ole kattanut lajittelusta syntyviä työvoimakuluja tai logistiikkaa kehräämölle. ”Me ajattelemme, että jokaisen tulee saada työstään kohtuullinen korvaus. Kun pääsimme vuosi sitten itse määrittämään meille hankittujen luomuvillojen markkinahintaa, asetimme hinnaksi 2,5 €/kg kakkoslaadulle ja 5 €/kg ykköslaadulle. Sen jälkeen villaa on ollut saatavilla hyvin”, kertoo Rauhansuu. Myös Pirtin Kehräämö ilmoitti maaliskuun lopulla nostavansa suomenlampaan ja kainuunharmaan villan hintaa samalle tasolle. Tämä pullonkaula on siis poistumaan päin, mutta tällä hetkellä villojen osto on keskeytetty koronatilanteen takia.
Myös lampureiden kouluttaminen ykköslaatuisen villan tuottamiseksi on toteutusta vailla ja todellinen villaosaaminen keskittyy muutamille isommille lammastiloille ja muutamalle ProAgrian lammasneuvojalle. Osaaminen eläinten jalostamisessa villalaadun perusteella, lampoloiden kuivittamisessa ja eläinten ruokinnassa villaystävällisesti sekä raakavillan lajittelussa ontuu. Osaaminen olisi ratkaistavissa koulutuksella, mutta siitä huolimatta tiettävästi yksikään ProAgrian kansallinen villahanke ei ole saanut rahoitusta 2010-luvulla.
Haasteita aiheuttaa myös villojen keräily, jota ei ole organisoitu, vaan tilat toimittavat joko omat villansa itse tai järjestävät niille kimppakuljetuksia kehräämölle. Maissa, joissa villan hävikki on pientä, yhteisenä nimittäjänä ovat lukuisat keräilyasemat, joihin villa toimitetaan ja joissa se lajitellaan laaduittain. Esimerkiksi Norjassa Norilia kerää ja lajittelee kaiken norjalaisen villan, eikä villaa päädy jätteeksi.
Todellinen ongelma on villojen pesu, johon ei Suomessa ole riittävää kapasiteettia. Kehräämöillä on omat pienpesulat, mutta suurin osa kehrättävistä villoista laivataan pestäväksi suuriin laitoksiin joko Belgiaan tai Englantiin, jolloin eräkohtainen jäljitettävyys kärsii ja hiilijalanjälki kasvaa. Maassa, jossa puhdasta vettä riittää ja jätevedenpuhdistus on tehokkaasti toteutettu, villapesulan pyörittäminen olisi täysin mahdollista. Ruotsissa vastaava ongelma on juuri ratkottu perustamalla pesula Gotlantiin. Mikäli näin tehtäisiin myös Suomessa, villan arvokkain osa lanoliini, eli villan oma rasva, jäisi täällä hyödynnettäväksi. Suomalaisten alkuperäisrotujen villa on poikkeuksellisen rasvaista, raakavillan painosta lanoliinia on jopa 20%. Lanoliini on kosmetiikka- ja lääketeollisuuden hyödyntämä raaka-aine, jonka kilohinta puhdistettuna on merkittävästi korkeampi kuin itse villan.
Markkinoilla on tilaa uudelle kehräämölle
Suomalainen villa elää nyt uutta tulemistaan. Villan hyödyntämisketjussa kaikkein merkittävin pullonkaula on kehräämökapasiteetissa, joka on vuosikymmeniä ollut vähenemään päin, eikä pysty nyt vastaamaan nopeasti kasvavaan kysyntään. Pirtin Kehräämö on suurin toimiva kehräämö, mutta rekrytoinneista huolimatta toimitusvaikeudet jatkuvat. Keski-Suomen ELY-keskuksen kesäkuussa 2019 päättynyt Jämsän Villalaakso-hanke selvitti mahdollisuutta luoda uusi villaklusteri Jämsän vanhan huopatehtaan yhteyteen, mutta toistaiseksi jatkajaa ei tiettävästi ole vielä löytynyt, vaikka lukuisia kotimaisesta villasta kiinnostuneita yrityksiä ilmoittautui mukaan. Selvitystyö vanhan kehräämön henkiin herättämiseksi kuitenkin jatkuu yhä.
Suomessa tuotettu lanka soveltuu tällä hetkellä lähinnä käsitöihin. Yksikään kehräämö ei tuota ohutta teollisesti puolattua villalankaa, mikä mahdollistaisi kotimaisten villatekstiilien teollisen valmistuksen. Niinpä kaikki kotimaiset neulomot, joiden tuotantovolyymit ovat kasvussa, ovat pakotettuja käyttämään tuontilankoja.
Villaketjun ongelmat ovat niin moninaiset, ettei niiden ratkaisu onnistu yksinään alalla toimivilta pk-yrityksiltä. Tarvitaan kansallinen tahtotila ja rahoitus villaketjun uudelleen rakentamiseksi Suomeen. “Näen tässä valtavan mahdollisuuden. On hyväksyttävä se tosiasia, ettei suomalaisesta villasta valmistettu lanka tai tekstiili voi koskaan kilpailla hinnallaan tai määrällä bulkkituotteiden kanssa, mutta laadultaan ja ekologisuudeltaan se on maailman kärkeä”, hymyilee Rauhansuu.
LISÄTIETOJA:
Kuvapankki
Lokaatio: Tolvilan Kartano. Kuvaajat: Jonne Räsänen ja Niclas Mäkelä.
Lue lisää:
FacebookTwitterSähköpostiPinterest
finnish wool
