ILMAINEN TOIMITUS LOPPUU TÄNÄÄN

Myssysyksy 2021 ei ole sitä, mitä odotit. Sillä ei ole rajoja.

Kyllä, meillä on sinulle uusia Myssyjä. Kyllä, olemme yhä vähän pihalla muotiskenestä. Tai oikeastaan pellolla. Ja kyllä, Pöytyä on yhä kuuluisampi pesäpallosta kuin muodista. Mutta nyt ollaan tien päällä matkalla kohti suurempia seikkailuja kuin koskaan aiemmin, maailma on meille auki. Mitä kaikkea voimmekaan tehdä tästä harvinaislaatuisesta suomenlampaan villasta? Minne asti me voimme päästä? Aikamoista, mutta vaikuttaa siltä, että me voimme tehdä ihan mitä haluamme!

Alkava sesonki on täynnä täysin uudenlaisia asusteita ja neuleita. Tuleva kuuma kausi vaatii lämmintä päälle. Viimeinen vuosi tarjosi uudenlaisen inspiraation ruraalin ja urbaanin elämäntavan sekoitukseen. Kun pandemia sulki maailman, urbaani elämäntapa ei ollutkaan kaukana vain kilometreissä. Se oli saavuttamattomissa.

Koska kaikki kielletty kiinnostaa, piti meidän ryhtyä fiilistelemään urbaania meininkiä kotikulmilla: Puistokävelyä Kuurnamaan metsäteillä, vanhan kirjallisuuden lukemista museopappilan sohvilla, teetä ja kynttilöitä 1700-luvun kuistilla, 50-luvun tunnelmaa vanhalla myllyllä, historiallisen Auranlaakson kulttuurimaiseman fiilistelyä, ja tietysti muutama karitsa kakun päällä. Näimme kaiken sen kauniin lähellä ja ymmärsimme, ettei täällä mikään aseta meille rajoja.

Klassinen baretti, ajankohtainen huppu, rouhea tuubi, ajaton paita, muhkea neuletakki ovat tällä. Ja kaikki ne yllätykset, mitä kuuma kausi tuo tullessaan, ne ovat vasta tulossa... Me lupaamme, että ne saavat sinut näyttämään juuri sinulta itseltäsi eikä keneltäkään muulta.

Tutustu Syksyn mallistoihin. Pöytyän kuuma kausi lähestyy.



Myös News

Lämpimästi tervetuloa Myssyn tunnelmalliseen Joulukauppaan ja tutustumaan Suomen Suurimpaan Myssyn!
Lämpimästi tervetuloa Myssyn tunnelmalliseen Joulukauppaan ja tutustumaan Suomen Suurimpaan Myssyn!

Hyvä Myssy-ystävä,

Myssyn perinteinen joulukauppa on auki joulukuussa seuraavasti: 

Jatka lukemista
Myssymummot poseeraavat Škodan maailmanlaajuisen kampanjan kasvoina
Myssymummot poseeraavat Škodan maailmanlaajuisen kampanjan kasvoina

Autojätti Škoda on juuri julkaissut maailmanlaajuisen Explorers of Sustainability - kampanjan viimeisen osan: Myssyfarmi, tightly knitted community.  Kampanjan kasvoina poseeraavat tietysti Myssymummot. Kyse on rajoja rikkovasta lähestymiskulmasta autoalan markkinointiin
Jatka lukemista
Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa
Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa

Myssyfarmin neljättä kertaa järjestämä suomalaisten muotibrändien Finn Fashion Friday -kampanja starttaa perjantaina 17.11.
Jatka lukemista

Pysy lämpimänä. Tilaa uutiskirjeemme!