ILMAINEN TOIMITUS LOPPUU TÄNÄÄN

Welcome to Pöytyä, the Land of Misfits.

Myssyn Vuosi 2021

Vuosi starttasi vauhdikkaasti ja kotimainen villa oli yhtäkkiä kaikkien huulilla. Päätimme, että se pitää saada myös kaikkien puikoille, sillä se ei auta huulilla, kompostissa tai maakuopassa kenenkään päätä pysymään lämpimänä.

Viiden Jälkeen -ohjelmassa aiheesta puhumassa vierailivat sekä Tolvilan kartanon lampuri Jarmo Latvanen että Myssyfarmin emäntä Anna. Tammikuussa tuli muuten kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun ensimmäinen Myssy valmistui Jannen puikoissa Sveitsin Alpeilla.

Pitkä on ollut taival harrastuksesta suomalaisen villan pelastamiseen, maailman valloitukseen ja Myssyn kasvamiseen neulontailmiöksi. Tässä aletaan saada koneet käyntiin!

Vauhdikkaasti kiisi myös potkukelkka, jolla työmatka päämajalle taittui helmikuussa sujuvasti pitkin uutta Aurajoen matkailutietä. Odotamme edelleen työsuhdepotkukelkkojen verovähennyskelpoisuutta.

Perinteiset muotiviikot ja messureissut sen sijaan jäivät tekemättä ja kaikki siirtyi verkkoon. Videoita piti kuvata joka hatusta. Hot Season of Pöytyä -videon kuvaukset vedettiin läpi erikoisjärjestelyin ihan oikealla Pöytyällä, kun kuuma kausi oli vielä helmikuussa käsillä.

Seuraavan lock downin kolkutellessa ovella, valmistauduttiin farmilla lanseeraamaan tekemistä kotiin: Vihdoin tarjolla oli Suomalaispaita kaikkia islantilaispaitoja haastamaan ja maaliskuussa moni meistä aloitti elämänsä ensimmäisen - vaan ei viimeisen - villapaidan, eli Lato-paidan.

Tähän mennessä tiimillä on valmiina tai liki valmiina (mihin niitä hihoja tarvitaan) jo seitsemän paitaa. Annalla homma lähti lapasesta heti ensimmäisen jälkeen. Neulonta on vaarallisen addiktoivaa.

Kevään korvalla Myssy ei enää ollut vain pipo, se oli myös Myssy-baretti, Myssy-hattu ja Nomadi-hattu.

Pöytyä the Home of Myssy -paidat lanseerattiin keväällä ja niitä seurasivat Farmarin Villasaippua sekä Paikalliset Pöytyäläiset Palasaippuat. Powered by Myssy -konsepti oli syntynyt ja ideoitahan meillä yhä piisaa, kun kevätaurinko taas paistaa…

Sen huomasi myös Financial Times, joka nosti neulovat mummot ja Myssyt How to Spend it -lehteen.

Keväällä lanseerasimme ensimmäisenä toimijana villan sopimustuottajajärjestelmän ja kaikki villatuottajat, eli suomenlampaat, pääsivät jälleen avaamaan laidunkauden.

Yhtiökokous järjestettiin farmilla kesäkuussa ja 99% vuotuista kasvua kelpasi esitellä, vaikka MyssyFestit jäivät yhä haaveeksi.

Kesällä neuloimme Usva-huivia ja Myssy-toppia, koska miksi ei. Ja suppailimme! Jos sitä siis suppailuksi voi kutsua, että aikuiset ihmiset konttaavat umpeen kasvaneessa joessa jossain Raatikaisten rämeikössä. Tiesitkö, että Aurajoen melontareitille luonteva lähtöpiste (korkean veden aikaan) on Myssyn päämaja? Aurinko helli suppailijoita, kun urheat ritarit meloivat Pöytyän Haverilta aina Turkuun asti yli 60km Aurajoki SUP -tapahtumassamme. Täysjärkiset toki aloittivat urakkansa vasta Auran kohdalta, kun joessa oli myös vettä.

Syksyn avasivat vuotuiset Avoimet Ovet ja Aurajoentien Kulttuuriralli. Tiesitkö, että päämajamme sijaitsee nyt virallisen matkailutien varrella?

Koko alkusyksy tuotteita pakattiin jälleenmyyjille ennätysmäärä, ja paketit ja lavat Haverilta lähtivät matkaan ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Eihän me mitään muotia tehdä, vaan sellaista mummojen neulomaa. Jälleenmyyjälista oli kuitenkin alan terävintä kärkeä läpi Pariisin, Tokion, Lontoon, Seoulin ja New Yorkin. Jälleenmyyjille lähtivät myös ensimmäiset Myssy KnitKitit eli neulontapaketit, vaikkei niistä ollut Lafayette-katalogiin kuin havainnekuva. (Itseasiassa ne lähtivät heti seuraavana päivänä, kun ne tulivat painosta.)

Lokakuussa oli aika tehdä paluu Pariisiin! Isosti. Maailma oli jälleen auki ja odotti kaltaisiamme aidosti vastuullisia konsepteja. Tarra per tilaus oli Myssymimmien periaate ja hyvinhän se sujui se liimaaminen.

PR-aamupala Helsingissä valloitti jälleen Aleksilla, Stockmannin kanssa lanseerattiin Lemmikki-myssy ja lopulta kaiken kruunasi Mummojen live-neulonta Sokoksen näyteikkunassa, Viiden Jälkeen -ohjelmassa ja YleX:n Naurumaratonissa. Toki samalla olimme Nenäpäivän Neulontahaasteen virallinen kumppani.

Mustan Lampaan Päivästä tuli Finn Fashion Friday ja jälleen suomalaiset muotimerkit yhdistivät voimansa mustaa perjantaita vastaan. Ei tämä suinkaan tarkoita sitä, että emme enää olisi mustien lampaiden asialla. Mustan lampaan villasta meillä on edelleen pulaa ja vaikka uusia villasopimuksia tehdään joka viikko, niin kyllä meitä valkoinenkin villa kiinnostaa. Ja ruskea. Ja harmaa. Oletteko muuten nähneet koskaan vaaleanpunaisia lampaita?

Ai niin, oletteko kuulleet sellaisesta lehdestä kuin Vogue? Siihenkin päästiin, päästiin isosti ja sekös on kovasti kummastuttanut, että miten ne nyt silleen? Nyt on hyvä hetki vihdoin paljastaa suuri salaisuutemme. Se on, se on, se on… vuosien periksiantamaton työ! Ilmaisia lounaita on harvoin tarjolla ja tämäkin merkkipaalu oli ansaittu. Hyvältähän se tuntuu, kun tehdylle työlle saa tunnustusta, näkyvyyttä - ja positiivista huomiota.

Talvi on vasta aluillaan ja nyt on hyvä kääntää katseet toiveikkaana kohti tulevaa vuotta!

Mahtavaa ja villaisaa vuotta 2022!
​- Myssytiimi

 

 


Pysy lämpimänä. Tilaa uutiskirjeemme!