ILMAINEN TOIMITUS LOPPUU TÄNÄÄN

Janne Rauhansuu

Myssyfarmin yrittäjä, luomuviljelijä Janne Rauhansuu Länsi-Suomen luomuyhdistyksestä on valittu Luomuliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa 10.11.2020.

Janne Rauhansuu viljelee luomutilallaan Pöytyällä muun muassa syysrypsiä ja jalostaa rypsiä edelleen kylmäpuristetuksi luomurypsiöljyksi. Lisäksi hän on vaimonsa Anna Rauhansuun kanssa perustanut palkitun ja kansainvälisestikin tunnetun Myssyfarmi-brändin.

Tulevia tehtäviään Luomuliiton johdossa Janne Rauhansuu kommentoi:
– Niin Luomuliiton kuin oma roolini on toimia sillanrakentajana ympäristötoimijoiden sekä maataloustuotannon välillä. Luomualan ei tarvitse lähteä vastakkainasetteluun mukaan, sillä luomu on tuotantomuotona tulevaisuutta. Luomutuottajat haluavat sekä tuottaa ruokaa että huolehtia luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristön hyvästä tilasta.

Rauhansuu on toiminut Luomuliiton hallituksessa nyt kuusi vuotta, viimeksi myös varapuheenjohtajana. Hänet valittiin kolmivuotiskaudelle väistyvän puheenjohtajan, Pauli Talvitien jäädessä pois tehtävistä. Luomuliiton syyskokous järjestettiin koronavirustilanteen vuoksi verkossa.

Puheenjohtajavalinnan lisäksi syyskokouksessa tehtiin muitakin henkilövalintoja. Luomuliiton hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Eero Liikkanen Länsi-Suomen luomu ry:stä, Jaana Nikkilä Savo-Karjalan luomuyhdistyksestä ja Rauno Haapala Pohjois-Pohjanmaan Luomuyhdistyksestä. Varajäseniksi valittiin Antti Kulta Länsi-Suomen luomu ry:stä, Ekoviljelijöistä Jussi Mäntysalo ja Matti Kumpulainen Pohjois-Pohjanmaan Luomuyhdistyksestä.

Lisätietoja:
Janne Rauhansuu
0500 533 408



Myös News

Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa
Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa

Myssyfarmin neljättä kertaa järjestämä suomalaisten muotibrändien Finn Fashion Friday -kampanja starttaa perjantaina 17.11.
Jatka lukemista
Kylmäuintikauden vinkit: Myssy & Lilja the Label
Kylmäuintikauden vinkit: Myssy & Lilja the Label

Tutustu täältä kylmäuintivinkkeihimme, jotka on koottu yhdessä Lilja the Labelin kanssa!

Jatka lukemista
Positiivinen kierre jatkuu:  Nimekkäitä jälleenmyyjiä Japanista!
Positiivinen kierre jatkuu: Nimekkäitä jälleenmyyjiä Japanista!

Kevään vaikeuksien jälkeen on ilo kertoa, että Myssyllä on tänä syksynä 15 uutta kansainvälistä jälleenmyyjää.
Jatka lukemista

Pysy lämpimänä. Tilaa uutiskirjeemme!