ILMAINEN TOIMITUS LOPPUU TÄNÄÄN

Myssykö Suomen Vastuullisin Tuote 2022?

Se on aivan mahdollista! Suomen Vastuullisin tuote -kilpailu ja sen ehdokkaat, joiden joukossa Myssy loistaa, on julkaistu tänään ja yleisöäänestys on käynnissä täällä.

Suomen vastuullisin tuote -kilpailu kamppailee viherpesua vastaan nostamalla parrasvaloihin kestävää elämäntapaa tukevia kuluttajatuotteita. Kilpailun ehdokkaat ja voittajan valitsee riippumaton Vastuullisuuspaneeli Infinen asiantuntijoiden tekemän vastuullisuusarvioinnin pohjalta. Voittajat julkaistaan 9.10.2022 Kestävän elämän tapahtumassa Helsingin Kattilahallissa. Vastuullisuusarviointi tehdään asiantuntijoiden osaamiseen pohjautuen. Siinä otetaan huomioon muun muassa ilmastonmuutoksen torjunta, työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen, ihmisoikeuksien toteutuminen, ympäristöjalanjäljen vähentäminen, kotimaisuusaste ja lähituotanto sekä hyvän liiketoimintaetiikan noudattaminen. Lisäksi tuotteen tulee tukea kestävää elämäntapaa. Myssytiimin arvion mukaan Myssy on erittäin vahvoilla kaikilla osa-alueilla!

Valinnan tekevään Vastuullisuuspaneeliin kuuluuvat Aalto-yliopiston
vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme, Suomen Ympäristökeskuksen kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä, Opetushallituksen Ilmastovastuu-koulutuksesta vastaava opetusneuvos Anne Liimatainen, Sitran Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho, BIOS-tutkimusyksikön tutkija Antti Majava, ihmisoikeusasioiden asiantuntija ja oikeustieteen tohtori, juristi Merja Pentikäinen ja Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani ja soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen.

Suomen Vastuullisin Tuote tulee saamaan merkittävästi näkyvyyttä: Kilpailun pääyhteistyökumppani JCDecaux tarjoaa valtakunnallisessa ulkomainonnassa mediapintaa yli 50 000 euron arvosta. Lisäksi voittajia tullaan nostamaan myös Ostavastuullisesti.fi-sivuston ja Kestävän elämän tapahtuman kanavissa.

Eläköön Myssy! Paras voittakoot!



Myös News

Onko tässä markkinoiden paras avantouintimyssy?
Onko tässä markkinoiden paras avantouintimyssy?

Millainen sitten on hyvä avantopipo? Myssy-tiimi on testaillut ja voittaja on löytynyt!
Jatka lukemista
ReMyssy x Ninyes: Anna käytetylle Myssylle uusi elämä
ReMyssy x Ninyes: Anna käytetylle Myssylle uusi elämä

Käytettyjen Myssy-tuotteiden kierrättäminen on nyt helpompaa kuin koskaan!
Jatka lukemista
Synttäriviikko: Myssy 17 vuotta!
Synttäriviikko: Myssy 17 vuotta!

Myssy täyttää tänään 17 vuotta ja sen kunniaksi kaikkiin yli 30€ tilauksiin Veranta-panta kaupan päälle vain tämän viikon ajan!
Jatka lukemista

Pysy lämpimänä. Tilaa uutiskirjeemme!