Tämä vaaleanharmaa Jäkälä Myssy-kraka on neulottu käsin maailman Myssypääkaupungissa Pöytyällä Myssymummojen puikoissa 100% suomenlampaan villasta. Tuote on värjäämätöntä villaa, sävy muodostuu kun kehrätessä sekoitetaan erivärisiä villoja.
Myssy-kraka: juhlien ykköspuheenaihe
Kuten kaikki parhaat tuotteet, myös Myssy-kraka on syntynyt tarpeeseen 2007 kaukana Kapkaupungissa. Legendan mukaan ensimmäisen kravatin neuloi isäntä itse. Hän oli lentänyt ystävänsä Gunnarin häihin ja perillä pukupussista paljastui vain puku ja paita, kravatti oli jäänyt kotiin Sveitsiin. Yön pimeinä tunteina valmistui ensimmäinen Myssy-kraka, joka tietysti varasti koko shown seuraavana päivänä. Sittemmin neulontatekniikka on Mummojen puikoilla hieman jalostunut, mutta Myssy-krakan tenhovoima ei ole himmennyt.
Krakan materiaali on 100% suomenlampaan villaa. Villa on peräisin suomalaisilta lammastiloilta ja se kehrätään ja pestään Suomessa. Langat värjätään käsin Myssyn päämajalla.
Kaikki tuotteemme ovat paikallisten eläkeläisrouvien eli Myssymummojen neulomia. Pystyt tarkistamaan omasta krakastasi, kuka sen on neulonut ja siten tuntemaan sen tekijän tarinan!
Pituus: 150cm
Leveys: 3,5cm
Huomioithan, että Myssy-kraka on suunniteltu käytettäväksi niin, että sen molemmat päädyt ovat pitkät. Kraka venyy käytössä hieman, mutta kantaja kaulanympärys ja pituus vaikuttavat lopputulokseen. Jos siis tiedät tarvitsevasi selvästi lyhyemmän tai pidemmän krakan, ilmoita siitä viestikentässä.
Huom! Jos haluat tilata pidemmän tai lyhyemmän kravatin niin teetämme sen tilaustyönä. Tällöin tuotteen toimitusaika enintään 2 viikkoa. Mainitse erikoismitta ostoskorin viestikenttään.
Myssytuotteet on neulottu mahdollisimman vähän käsitellystä suomenlampaanvillasta, joka on käsinvärjätty lankana. Ennen kehruuta villat pestään Suomessa ja näin langassa on yhä hyvä määrä tallella sen omaa rasvaa, lanoliinia, minkä ansiosta se hylkii luontaisesti kosteutta ja siirtää sen pois iholta. Villa on kuituna itse itsensä puhdistava, eikä sitä välttämättä tarvitse pestä lainkaan. Jokainen pesukerta poistaa villasta sen luontaista rasvaa.
Paras tapa huoltaa Myssytuotetta on tuuletus ulkona kostealla ilmalla. Kosteus saa villakuidun turpoamaan ja poistamaan itsestään likaa ja tuoksua. Jos tuote kuitenkin tahriintuu tai venähtää mallistaan, voit turvautua hellävaraiseen käsinpesuun tai villaohjelmaan pesukoneessa. Käsinpesussa kaikkea hankausta tulee välttää, sillä hahtuvalanka huopuu erittäin helposti. Venytä Myssytuote kosteana alkuperäisiin mittasuhteisiinsa ja kuivaa vaakatasossa. Käytä pesussa villan pesuun tarkoitettua pesuainetta.
Huom! Tuote ei kestä pesua tavallisessa 30 asteen hienopesuohjelmassa. Ainoastaan villapesuohjelma lämmittää veden sopivan hitaasti estäen tuotteen huopumisen.
Lue lisää blogistamme: Näin hoidat villatuotteitasi
Arvioidut toimitusajat ja -hinnat:
Ilmainen toimitus kotimaahan kaikkiin yli 100 € euron tilauksiin, ja ulkomaille yli 150 € tilauksiin.
Huom! Nämä toimitusajat eivät päde tilaustuotteisiin, joiden toimitusajat löydät tilattavan tuotteen tiedoista.
Myssyfarmi on maatilalähtöinen
palkittu designyritys Pöytyältä,
Varsinais-Suomesta.
Myssyfarmi Oy
Turuntie 1660
FI-21890 Haveri
Tervetuloa ostoksille ma-pe klo 9-15. Muina aikoina soita ja kysy - usein ollaan paikalla! Poikkeavat aukioloajat löydät Googlesta.
+358 40 670 9741