ILMAINEN TOIMITUS LOPPUU TÄNÄÄN

Myssy on Fennia Prize 22 voittaja!

Myssyfarmi palkittiin eilen Fennia Prize Winner 22 -palkinnolla. Palkinto myönnettiin Myssy-konseptille, jonka suunnittelusta vastaa Anna Rauhansuu. Fennia Prize on yksi Suomen merkittävimmistä muotoilukilpailuista. Sen järjestävät Design Forum Finland ja Fennia yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen ja Elon kanssa. Fennia Prize -kilpailussa palkitaan yrityksiä ja organisaatioita, jotka käyttävät muotoilua laaja-alaisesti liiketoiminnassaan.


“Tämä on todella merkittävä tunnustus tekemällemme muotoilutyölle. Olemme suunnitelleet täysin uniikin konseptin, joka on osoittanut kykynsä kasvaa merkittäväksi liiketoiminnaksi. Muotialalle tyypillisten ekologisten ja eettisten ongelmien sijaan Myssy-konsepti luo hyvinvointia. Kotiteollisuus tuotantomenetelmänä mahdollistaa uniikin ja vaikeasti kopioitavan muotoilun myös itse tuotteille - käsinneulotuissa tekstiileissä on erityinen muotokieli ja energia. Tässä kun on reilut viisi vuotta hiihdetty umpihankeen luoden omia latuja, tuntuu todella hyvältä saada tehdylle työlle tunnustusta” kuvailee Anna Rauhansuu.

Fennia Prize Grand Prix’n 15 000€ palkinnon voitti HEI Schools suomalaiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva konsepti, jossa suomalainen päiväkoti on tuotteistettu vientituotteeksi. Muut 5 000 €:n suuruisen Fennia Prize Winner -palkinnon saajat ovat Ponsse Oyj uudesta Ponsse Scorpion -metsäkoneen ohjaamosta, Posti Group Oyj palvelu-uudistuksesta sekä Nokian Raskaat Renkaat Oy Nokian Tyres Ground King ja IntuituTM -älyrenkaista. Fennia Prize -kunniamaininnan sai lisäksi yhdeksän yritystä.


Myssyfarmin konseptin voitokkuus suuryritysten keskellä osoittaa tiimiltä ensiluokkaista kykyä hyödyntää muotoilua kilpailuetunaan.

Fennia Prize 22 on osa Design Forum Finland Awards -palkintokokonaisuutta, johon kuuluvat myös muut Design Forum Finlandin jakamat palkinnot, Kaj Franck -muotoilupalkinto ja Vuoden nuori muotoilija. Design Forum Finland Awards -näyttely on avoinna Glasshouse Helsingissä 5.–28.5.2022.



Myös News

Lämpimästi tervetuloa Myssyn tunnelmalliseen Joulukauppaan ja tutustumaan Suomen Suurimpaan Myssyn!
Lämpimästi tervetuloa Myssyn tunnelmalliseen Joulukauppaan ja tutustumaan Suomen Suurimpaan Myssyn!

Hyvä Myssy-ystävä,

Myssyn perinteinen joulukauppa on auki joulukuussa seuraavasti: 

Jatka lukemista
Myssymummot poseeraavat Škodan maailmanlaajuisen kampanjan kasvoina
Myssymummot poseeraavat Škodan maailmanlaajuisen kampanjan kasvoina

Autojätti Škoda on juuri julkaissut maailmanlaajuisen Explorers of Sustainability - kampanjan viimeisen osan: Myssyfarmi, tightly knitted community.  Kampanjan kasvoina poseeraavat tietysti Myssymummot. Kyse on rajoja rikkovasta lähestymiskulmasta autoalan markkinointiin
Jatka lukemista
Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa
Myssyfarmi järjestää Finn Fashion Fridayn 17.-19.11 neljättä kertaa

Myssyfarmin neljättä kertaa järjestämä suomalaisten muotibrändien Finn Fashion Friday -kampanja starttaa perjantaina 17.11.
Jatka lukemista

Pysy lämpimänä. Tilaa uutiskirjeemme!