Tuleeko maailman vastuullisin villa Suomesta?

Tuleeko maailman vastuullisin villa Suomesta? Todennäköisesti! Kohu-uutiset jatkuvat.

Myssyfarmin emännän pohdintoja suomenlampaan villasta ja villantuotannon vastuullisuudesta Suomessa.

Lähtökohtana suomalaisen maatalouden alkutuotteiden jalostus

Yritykseni Myssyfarmi tunnetaan paitsi vientiin menevistä asusteista ja neulovista mummoista, myös suomalaisen villamarkkinan mielipidejohtajana, joka on omalla toiminnallaan sekä esimerkillä johtamalla kääntänyt ilmapiirin kotimaisen villan arvottomuudesta ja jalostuskelvottomuudesta jopa hintakilpailluksi raaka-aineeksi. Tässä kirjoituksessa avaan laajasti taustoja, miksi olemme tähän ryhtyneet, millaista on suomalainen villa ja eritoten suomenlampaan villa, miksi villa on raaka-aineena aina sivutuote, miten massiivista on raakavillan hävikki Euroopassa sekä miten laiduntavilla lampailla on tuotantoeläiminä aivan ratkaiseva rooli uhanalaisten lajistojen pelastamisessa ja luonnonmonimuotoisuuden säilyttämisessä.

Myssyfarmi on alunperin syntynyt Rauhansuun sukutilan, keskisuuren luonnonmukaisen maatilan spin-offina, kun maataloustuotteiden jatkojalostus on eriytetty omaksi yrityksekseen. Kantava filosofiamme on ammentaa siitä, mitä meillä täällä Suomessa on ja pyrkiä nostamaan sen jalostusarvoa. Olemme arvolähtöinen yritys, jonka liiketoiminnan missiona on tuoda lämpöä muotiin ja liiketoimintaan. Ajattelemme, että mitä suuremmaksi kasvamme, sitä enemmän hyvinvointia luomme: Sitä useammalle eläkeläiselle pystymme tarjoamaan työtä ja merkityksellistä tekemistä, ja sitä enemmän suomalaista villaa pelastamme hävikiltä.

Suomenlampaan villa on maailmanluokan raaka-aine

Suomenlammas on alkuperältään suomalainen maatiaisrotu. Se on luonteeltaan eloisa ja valpas ja sen laumavaisto on erityisen vahva. Rotuna se on lähempänä villilammasta kuin useimmat jalostetut rodut. Suomenlammas on myös hedelmällisyysominaisuuksiltaan omaa luokkaansa. Suomenlampaalla on useita tuotanto-ominaisuuksia, joita muilla lammasroduilla ei ole tai ne eivät yhdisty samassa lammasrodussa. Se on pitkäaikaisen paikallisen kehityksen tulos, mikä tekee siitä omaan ympäristöönsä parhaiten sopivan rodun.

Suomenlampaan villan laatuominaisuuksia ovat erinomainen kiilto, kaunis kihara, karvan silkkimäisyys ja lukuisat luonnolliset värivaihtoehdot. Sen lisäksi villa on pehmeää, kevyttä, tiivistä ja kestävää. Itse asiassa villa on kiillossaan ja pehmeydessään liki merinovillan veroista, ja sen luontainen värispektri on upea: Mustien, valkoisten ja ruskeiden lampaiden villan sävyt ovat kauniita ja niitä sekoittamalla syntyy lisää näyttäviä, luonnollisia värejä. Suomenlammas ja merinolammas ovat maailman ainoat lammasrodut, joiden villakuidussa suomut ovat kääntyneet sisäänpäin tehden siitä erityisen pehmeää. Juuri suomenlampaan villa sopii erityisen hyvin ihoa vasten tulevien tekstiilien jalostukseen ja puheet kotimaisen villan pistelevyydestä ovat puhtaasti keksittyjä. Visioissa suomenlampaan villa on tulevaisuudessa samanlainen tunnettu ja hyvin brändätty rotuvilla kuin esimerkiksi merinovilla tai cashmere ovat nyt.

Lähteet: www.finnsheep.fi

Villan ylivertaiset ominaisuudet

Villan luontaiset ominaisuudet tekstiilikuituna ovat ylivertaiset. Se hylkii luonnostaan likaa ja kosteutta, eristää tehokkaasti, hengittää ja mukautuu eri lämpötiloihin. Raakavilla pestään vaatimuksestamme vain kevyesti, jotta sen luontainen rasva lanoliini säilyisi. Lanoliini pitää villan pehmeänä, erittäin ihoystävällisenä ja luonnostaan vettä- sekä likaahylkivänä. Suomenlampaan raakavillassa lanoliinia on painosta noin 20% ja käyttämässämme langassa sitä on yhä jäljellä noin 5%. Suomessa villalle ei tehdä raskaita kemikaaleja sisältäviä superwash-käsittelyjä, jonka käyttännössä kaikki 40-asteista konepesua kestävät langat ovat käyneet läpi

Villa on luontaisesti hajuja neutraloivaa, biohajoavaa ja muihin kuituihin sekoittumattomana helposti kierrätettävää. Usein villakuitua jäljittelevissä keinokuiduissa mikromuovipäästöt ovat suuret, juuri akryyli on keinokuidusta mikromuovilähteenä kaikkein pahin. Villan ominaisuuksille ei helposti löydy keinotekoista korvaajaa.

Villa on aina sivutuote

Villasta puhuttaessa on hyvä ymmärtää, että Euroopassa villa on aina sivutuote ja lampaan kerintä on hyvinvointiteko. Olipa syy pitää lampaita mikä tahansa, oli lammas sitten lemmikki tai tuotantoeläin, syntyy villaa sivutuotteena joka tapauksessa. Lampaalta ei suinkaan riistetä sen tarvitsemaa turkkia vaan itseasiassa eläinsuojelulaki edellyttää kerintää vähintään kerran vuodessa ja useiden tilojen noudattama hyvinvointiasetus kahdesti vuodessa. Vain kerran vuodessa tapahtuva kerintä saa villan turhan raskaaksi ja huopuneeksi, kerintä kahdesti vuodessa parantaa sekä eläimen vointia että villan laatua.

Käytännössä Suomessa villa on elintarviketeollisuuden sivutuote, jonka määriä ja hävikkiä kartoitettiin Luken vetämässä Uusivu-hankkeessa. Villaa siis tuotetaan sama määrä riippumatta siitä, mitä sille kerinnän jälkeen tehdään. Tästä poikkeuksena voi toki olla muutama lammasharrastaja, joka jalostaa lampaita nimenomaan villan takia. Lampaita ei kuitenkaan pidetä pelkän villan takia taloudellisesti merkittävässä mittakaavassa.

Lähde: https://uusivu.weebly.com/

Suomalaisen villan hiilijalanjälki on pienempi

Suomalaisen villan hiilijalanjälkeä ei ole laskettu, mutta mm. Norjassa laskelmat paikallisten lampaiden hiilijalanjäljestä ovat melko pitkällä ja mahdollisesti vertailukelpoisia. Varmaa on kuitenkin se, että suomalainen villa, kuten mikä tahansa eurooppalainen sivutuotteena syntyvä villa, on hiilijalanjäljeltään merkittävästi pienempi kuin ensisijaisesti villan takia pidettävä uusiseelantilaisen, australialaisen tai vaikka eteläamerikkalaisen lampaan villa. Hiilijalanjälki näet jyvitetään joko eläimestä saatavien osien painon tai eurojen perusteella ja molemmissa tapauksissa villan osuu sivutuotteena on koko jalanjäljestä hyvin pieni.

Hävikkiä murtamassa

Raakavillan eli lajittelemattoman ja käsittelemättömän kerityn villan massiivinen hävikki on Euroopanlaajuinen ongelma. European Wool Association arvion mukaan noin 200 miljoonaa kiloa eurooppalaista villaa hävitetään jätteenä joka vuosi. Toisin kuin useita maatalouden sivutuotteita, villan talteenottoa ei EU:ssa ole sidottu maataloustukiin ja sen talteenotto ja käsittely on ollut pääsääntöisesti taloudellisesti kannattamatonta. Poikkeuksen muodostavat tietyt korkean maataloustuen maat, kuten Sveitsi ja Norja, jossa villan talteenotto ja keräily perustuu julkisesti ylläpidettyyn järjestelmään, ei korkeaan markkinahintaan.

Raakavillan hävikki tuntuu absurdilta aikana, jolloin uusiutuviin biopohjaisiin kuituihin ja niiden kehittämiseen investoidaan vauhdilla. On vaikea määritellä yksiselitteisesti miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty, mutta vahva oletukseni on, että sitä mukaan kuin tekstiilituotanto on siirtynyt Euroopasta edullisimpiin maihin, on kuitujen tuotanto ja varsin käsityövaltainen lajittelu muuttunut täällä kannattamattomaksi. Villa on hyödyke, jonka maailman markkinahinta määräytyy raaka-aine pörssissä aivan kuten kahvin tai öljyn, ja syy maksaa eurooppalaisesta korkeiden tuotantokustannusten maiden villasta enemmän kuin kyseisen raaka-aineen maailmanmarkkinahinta on, pitää yksiselitteisesti luoda - se pitää tuotteistaa. Suomessa tätä on helpottanut suomenlampaan villan poikkeukselliset laatuominaisuudet, mutta isommassa mittakaavassa tämä on arvostus ja kenties myös huoltovarmuus kysymys.

Suomessa raakavillan hävikin arvioitiin Uusivu-hankkeessa olevan yli 60%, mutta pidän tätä arviota varovaisena. Meille Myssyfarmilla oli itsestään selvää, että kehityskulkua voi ohjata ainoastaan rahalla - maksamalla raakavillasta reilu korvaus lammastiloille. Villan lajittelu ja talteenotto on työlästä, ja laadukkaan villan talteenotto edellyttää myös oikein ajoitettua kerintää, sopivaa ruokintamenetelmää ja kuivitusta. Keneltäkään ei voi odottaa ilmaista työtä vain rakkaudesta lajiin. Siksi ulkoa annettu hinta ei toimi, jos se ei riitä kattamaan työsta aiheutuvia kuluja ja motivoimaan tekemään muutos raakavillan käsittelyssä. Nykyään raakavillasta maksamamme hinta on muodostanut kotimarkkinalla uuden markkinastandardin ja tuntumamme mukaan villan talteenotto on Suomessa nopeassa kasvussa.

Valtaosa Suomessa olevista lampaista on suomenlampaita tai suomenlampaan kaltaisia lampaita, joilla on hieno villa. Myös muiden rotujen karkeampi villa kelpaa jalostukseen esimerkiksi mattoihin tai vaikka eristeeksi. Hienosta villasta saadaan hienoa tekstiilejä niinpä suomenlampaan tuotteistaminen Myssy-liiketoiminnan sivussa on ollut palkitsevaa.

Sopimustuottajat tekevät villasta jäljitettävää

Myssyfarmi on ensimmäisenä markkinalla ottanut käyttöön sopimustuottajajärjestelmän, mikä tarkoittaa että olemme sitoutuneet yhteistyöhön tiettyjen lammastilojen kanssa, joilta ostamme villat kahdesti vuodessa. Kaikki villaerät ovat jäljitettäviä ja tunnemme sopimuskumppanimme. Hyvälaatuista villaa saa vain hyvinvoivilta lampailta ja villan laadun takia lampaiden kerinnän ajoitukseen, kuivitukseen ja ruokintamenetelmiin  kiinnitetään enemmän huomiota.

Tuotantosuuntana perinnebiotooppien hoito

Vaikka Suomessa on paljon harrastajalampureita, on lammas kuitenkin lähtökohtaisesti maataloustukiin sidottu tuotantoeläin, jota pidetään lihan sekä muiden tulovirtojen takia. Suomessa ei ole tehotuotettuja lammastiloja, eli tiloja, joissa eläimet olisivat ahtaissa oloissa sisäruokinnassa vuoden ympäri, vaan käytännössä kaikilla suomalaisilla lammastiloilla lampaat laiduntavat koko kasvukauden ajan luonnossa. On mielestäni todella tärkeää ymmärtää, että laiduntavalla eläimellä on aivan erilainen paikkansa ekosysteemissä kuin halliin suljetulla tuotantoeläimellä: Laiduntavalla eläimellä on suora positiivinen vaikutus ympäröivään luontoon. Laiduntaminen on luonnon monimuotoisuuden kannalta välttämätöntä ja laidunnuksen vähentyminen vakava uhka monelle lajistolle. Monella lammastilalla päätuotantosuunta onkin perinnebiotooppien hoitaminen ja käytännössä perinnebiotooppien hoitoon sidotut ympäristötuet ohjaavat kaikkien lammastilojen toimintaa. Perinnebiotooppien hoito päätuotantosuuntana tarkoittaa sitä, että tilan päätulonlähde ovat ympäristötuet ja lampaanliha vasta toissijainen, mutta tuet edellyttävät myös valtavaa työmäärää: kymmeniä kilometrejä ylläpidettyjä aitoja sekä lampaiden valvomista ja kuljetuksia esimerkiksi lautalla saariin.

Perinnebiotoopit eli kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat perinteisen karjatalouden muovaamia, yleensä runsaslajisia elinympäristöjä. Näiden elinympäristöjen määrä on vähentynyt romahdusmaisesti ja uhanalaisista lajeista joka neljäs on riippuvainen perinnebiotoopeista: Maatalouden tehostuessa monista vanhoista menetelmistä on luovuttu, ja perinnebiotooppien useimpien luontotyyppien pinta-ala on vähentynyt yli 90 % viimeisen 50 vuoden aikana. Ne ovat kaikki nykyisin uhanalaisia, suurin osa jopa äärimmäisen uhanalaisia.
Tällä hetkellä tärkein hoitomuoto on laiduntaminen, jota tuetaan maatalouden ympäristökorvaussopimuksilla. Tavoitteena on tarttua lajien uhanalaistumisen tärkeimpään syyhyn: elinympäristöjen katoamiseen ja niiden laadun heikkenemiseen.

Monissa kohteissa niittyjen lajisto on hävinnyt tai häviämässä, mutta hyvä uutinen kuitenkin on, että pitkään ympäristösopimuksilla hoidetut kohteet olivat pääosin kehittyneet hyvään suuntaan. Lammastaloudella on tässä ratkaseva rooli, sillä lammas tulee toimeen monenlaisella ravinnolla.

*lähde: Varsinais-Suomen liitto, Maakunnan tila 2021, Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Eettisten kysymysten äärellä

Villa ei ole koskaan vegaanista, ei vaikka sen lähteenä olisivat lemmikkieläimet. Eettisesti villa rinnastuu nahkaan, sillä vaikka villan kerintä parantaa elävän eläimen hyvinvointia, on kyseessä kuitenkin tuotantoeläin. Kotimainen villa on kuitenkin nähdäkseni kaikista mahdollisista villoista se kestävin vaihtoehto.

Lammastalous on ympäristöä ajatellen erittäin kestävällä pohjalla ja lammas syö vain ihmisravinnoksi kelpaamatonta nurmea. Laidunnus on luonnon monimuotoisuuden kannalta välttämätöntä, eläin on yhteydessä luontoon ja huolehtii osaltaan sen säilymisestä. Lammastalous ei vaadi raskaita kemikaaleja ja eläinten hyvinvointia valvotaan säännöllisesti. Sivuvirtojen mittavan hävikkiongelman ratkaisu on niin ikään osa ekologisesti kestävää liiketoimintamallia. Suomalaiset pienkehräämöt hyödyntävät tuotantoprosesseissaan uusiutuvaa energiaa, kuten maalämpöä ja pellettilämmitystä, ja jätevedet käsitellään Suomessa asianmukaisesti. Uskallan väittää, että juuri suomalainen villa on kaikista ekologisin ja eettisin villa.

Anna Rauhansuu