Ostoskorisi on tyhjä
Puolitoista vuotta sitten Anna tarttui puikkoihin ja neuloi elämänsä ensimmäisen villapaidan. Lähtökohtana oli minimalistinen, kovaan käyttöön päätyvä neule. Neuleslangi oli vierasta, virheet kummittelivat kääntöpuolella ja niskat jumissa, mutta valmista tuli reilussa kuukaudessa. Neulominen pelasti etäpalaverit ja valtuuston kokoukset, keskittyminen parani harppauksella. Jokainen lapsi sai oman paitansa ja nyt kun viides Lato-paita valmistui kesäkuussa, mitä onkaan luvassa seuraavaksi? Huhut neulotusta hupparista saattavat olla totta!
Lue luovan johtajan mietteet porttiteoriasta neuloosiin.
Myssyn luova johtaja ja emäntä Anna sai kesälomareissussa valmiiksi viidennen Lato-paitansa, ja ihmettelee nyt itsekin miten onnistui projektissaan ja mitä seuraavaksi?
”Olen neulonut aikanaan ehkä sata kunta Myssyä, mutta viime vuosina neulominen oli täysin jäänyt. Niinpä villapaidan neulominen tuntui todella suurelta ja monimutkaiselta projektilta, neuleohjeiden kielikin oli minulle vieras. Mummojen kanssa uusia tuotteita luonnostellessamme ei neuleslangia juuri käytetä. Uuden lockdownin uhatessa 2021 koronatalvena kuitenkin ajattelin, että onhan oman paidan pakko olla tehtävissä - nyt tai ei koskaan.
Neule, joka päätyy varmasti käyttöön
Minulle paitamallissa tärkeintä oli sen muotoilu, käyttöarvo ja tekninen helppous. Neulojat suosivat usein värejä ja kuvioita töissään niiden tehdessä neulomisesta vaihtelevampaa ja kiinnostavampaa, ja joskus neulotaan pelkästään neulomisen vuoksi. Minä ajattelen, että neulominen on kestävällä pohjalla vain, jos valmis neule tulee käyttöön. Minulle ajaton ja minimalistinen neule omaa suurimman käyttöarvon ja niin se taitaa olla useimmissa vaatekaapeissa. Näistä esteettisistä lähtökohdista Lato-paidasta lähdettiin suunnittelemaan mahdollisimman helppotekoista neuletta, tiimimme kokenut neuloja Mari vastasi toteutustavasta ja briiffasi lopputuloksen neulesuunnittelija Anna Johannalle.
Ensimmäinen paita ikinä
Ensimmäisen paidan neuloin itselleni värjäämättömästä luonnonruskeasta villasta, se on ajaton ja ainutlaatuinen väri suomenlampaasta. Niska oli jumissa jo kaula-aukon silmukoiden luomisen jälkeen, projekti taisi vähän jännittää. Elämäni ensimmäistä kertaa tartuin neulemerkkeihin, tein kaartuvia lisäyksiä ja merkitsin muistiin kerroksia. Ja tein virheitä, oi niitä tuli alussa useita, mutta strategiani olla purkamatta ja vaan vähän korjailla osoittautui voitokkaaksi etenemisen kannalta. Kun lisäykset oli tehty ja hihojen silmukat oli jätetty, eteni loppusuora helmaan yllättävän nopeasti. Aika monta kertaa tuli kyllä soitettua Marille ja Salli-mummolle matkalla helmaan.
Ensimmäinen maaliskuun alussa aloitettu paita oli valmis jo pääsiäisenä. Kääntöpuolelta tekeleeni ei kyllä tarkastelua kestäisi, ehkä jotkut alussa tehdyt virheet olisi ollut helpompi purkaa ja neuloa uusiksi. Ne oli korjailtu kömpelösti, eikä langan jatkaminen huovuttamalla vielä ollut tuttua, joten päättelytkin rumensivat lopputulosta. Teos oli kuitenkin päälle päin erittäin kaunis ja ajaton paita, jota olen käyttänyt paljon. Samalla oli selvää, että olin jäänyt koukkuun, enkä lopulta oikeataan tiedä miten olisin selvinnyt kaikista korona-ajan etäpalavereista neulomatta.
Neljä lasta, neljä latoa
Oli selvää, että seuraavaksi neuloisin paidat jokaiselle neljästä lapsestani. Ainan valkoinen Lato-paita valmistui jo kesäkuun puolivälissä syntymäpäivän vastaisena yönä ja se oli täysin virheetön, aivan kuten tyttärenikin. Unton mustikansininen paita oli valmis vasta jouluna, Unnan offlila-paita maaliskuun puolivälissä ja Aunin taivaansinisen viimeistelin juhannuksen tienoilla. Jokainen sai valita toivevärinsä.Tytöt ovat käyttäneet paitojaan todella paljon, Unna taisi pitää sitä ainakin kolme viikkoa putkeen sen valmistuttua. Kuumaverinen poikani pukeutuu paitaansa vain silloin, kun äiti pyytää.
Voiko neulomiseen kyllästyä?
Olen utelias, kärsimätön ja elämyshakuinen ihminen, mutta ihme kyllä Lato-paitojen neulominen ei ole kyllästyttänyt minua, vaikka viimeiset kolme paitaa syntyivät jo liki ulkomuistista. Lopputulos on jotenkin niin palkitseva ja jokaisesta paidasta tulee yksilö. Välitöinä olen tehnyt yhden Myssy-topin, jossa olen edustanut useasti ja sitten jatkanut taas ilolla Lato-projektia. On jotenkin mahtavaa kertoa, että on neulonut oman paitansa tai toppinsa ihan itse!
Neulontaa kokouksissa
Missä sitten olen neulonut? Kuten sanottua, etäpalavereissä keskittymiseni paranee 90% kun neulon samalla, enkä esimerkiksi räplää puhelinta tai lue maileja. Olen neulonut myös läpi kunnanvaltuuston ja sivistyslautakunnan kokoukset, ja huomannut jopa odottavani tätä yhdistelmää. Yksinkertaiseen neuleeseen ei tarvitse samalla tavalla keskittyä, kaikki paukut voi laittaa kokouksessa läsnäolemiseen. Tietysti myös pitkät automatkat ovat oiva hetki neuloa. Neulominen on rentouttavaa ja ehdottoman koukuttavaa. Se kärsimättömän ihmisen tehokkaasti irti puhelimen räpläämisestä ja auttaa olemaan läsnä. Ei ehkä ole yllätys, että meillä töissä neulominen palaverien lomassa on vähintäänkin sallittua ja kuulemma toimitusjohtajalle myös vahvasti suositeltua, joskus jopa vaadittua.
Mitä seuraavaksi?
Koronan ote arjesta on väistynyt, mutta kun on oppinut uuden hyvän tavan, ei siitä hevillä kannata luopua. Positiiviset elämänmuutoksethan kannattaa tehdä pienin askelin yksi kerrallaan. Myös isännälle pitänee neuloa Lato, mutta siihen taidan tarttua vasta kun hänen maaliskuussa 2021 aloittamansa paita minulle vihdoin valmistuu. Enää uupuu puolikas hiha, mutta ehkä ensilumi on täällä ennen paitaani. Tällä hetkellä puikoilla on Kuohu-paita, joka on edennyt pätkissä, mutta vauhdikkaasti. Myös tyttäret ovat kinuneet omia Kuohu-neuleita.
Kesälomareissussa jostain saapui oivallus yhdistää kaksi suosittua klassikkoamme Myssy-huppu ja Lato-paita. Kokeilun tuloksena Myssymummo Marja-Liisan puikoilta tipahti aivan täydellinen huppari, joka on melko varmasti tämän syksyn hitti! En ole vielä päättänyt missä värissä omani teen, mutta seuraavassa paidassa komeilee huppu.”
- Anna
