On tullut kuluneeksi vuosikymmen siitä kun ensimmäiset kaksijalkaiset suppailivat uskomattoman kauniin ja runsaskoskisen taipaleen Pöytyän Lankkisista Turkuun. On siis juhlavuosi ja kaikkea! Kulttimainetta nauttiva tapahtumamme Aurajoki SUP kokoaa jälleen yhteen sup-kansan ainutlaatuiselle retkelle kansallismaisemaamme Aurajokilaaksoon keskiviikkona 30.7.2025. Tapahtuman mahdollistavat Myssy, Wega ja tietysti Saimaa SUP.
Matkaa Auran keskustasta Laululavalta Turkuun tulee noin 34km ja siksak huomioiden toki reilut 40km. Reitti on satumaisen kaunis ja raskain osuus on perinteisesti laudan kantaminen lukuisten koskien ohi. Varma vastatuuli iskee kuitenkin viimeistään Kaarinassa ja kyykyttää kovemmankin melojan. Selviytyminen ei (ehkä) kuitenkaan vaadi yli-inhimillisiä kykyjä, mikäli tuuliennuste ei tarjoile 2016 tai 2022 tyylistä settiä. Tämä riski on kuitenkin syytä tiedostaa.
Ylempinä Jokioppaina palvelevat tuttuun tapaan ainakin Anna, Jonne ja Jussi. Huhu kertoo, että jaossa on juhlavuoden kunniaksi jokitohtorin arvonimiä. Joella vallitsee aivan erityinen henki ja Turkuun saavuttaessa olo on kuin tuoreella maailmanmestarilla: Mieletön succee, yleisö hurraa ja silti on ihan loppu!
Tämä lippu sisältää:
Aurajoki SUP KE 30.7.2025, juhlavuoden jokielämys Aura-Turku 55€.
Osallistumismaksu kattaa ruokailut, opastuksen, saunan sekä huoltoauton ja vakuutuksen.
Voit ilmoittaa tilauksen lisätiedoissa erityisruokavaliosi ja jos ostat useamman lipun, niin myös toisen osallistujan sähköpostiosoitteen. Teemme vielä kyselyn kyytitarpeesta ja ruokavaliosta erikseen lähempänä tapahtumaa. Jos kysyttävää, ota yhteyttä myssyfarmi@myssyfarmi.fi
AIKATAULU, joka ei koskaan pidä paikkaansa:
8:00 Lähtö Auran keskusta, Sisupuisto, Turuntie 2
10:00 Auran KKO
10.40 Laukkaniitty, lounas
Laudoille peräkärrykuljetus, kävely 1,5km.
13.00 Nautela - tauko, kahvila (omakustanne)
14:00 jatko kosken alapuolelta
15:45 Lieto KKO - tauko vesillä
17:15 Vanhalinna - tauko ja herkkuja kahvilassa
20.00 Halinen - tauko
21.15 Turku, Marina. Mahdollisuus saunaan ja safkaan (omakustanne)
Jokainen on vastuussa kunnostaan ja välineistään, ja vuosien kokemuksella emme suosittele matkaan lähtöä marketista löytyneellä banaaniveneellä tai muilla uimaleluilla. Kovakuntoinen pärjää kyllä heppoisemmallakin tekeleellä, mutta matkalauta on matkalauta kun melottavaa on kymmeniä kilometrejä.
Järjestämme kuljetuksen tavaroille (esim. pumppu, lautapussi, vaihtovaatteet) lähtöpaikalta Aurasta Turkuun illaksi sekä sääennusteen niin vaatiessa huoltoauton reitin varrelle.
Mikäli tarvetta ilmenee, lauantaiaamulla Turusta organisoidaan kimppataksi Auraan ja vastaavasti illalla Turusta lähtöpaikalle. Kustannukset jaetaan kyytiläisten kesken, n. 15e/suunta.
Varusteet, joita suosittelemme:
ASENNE RATKAISEE.